Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Elämän tarkoitus on elää

leave a comment »

Läheiseni tietävät, että viimeiset kaksi vuotta ja rapiat päälle ovat olleet minulle paikoin suunnattoman vaikeita. Olen elänyt elämääni sinnittelemällä päivästä toiseen. Äkkivääränä, nopeita ratkaisuja etsivänä olen haksahtanut tekemään päätöksiä, jotka ovat vain hankaloittaneet tilannetta entisestään. Voisin vinkua monen pienen lapsen äidille tutut valitusvirret kotitöiden ja lapseen liittyvien vastuiden ensisijaisesta kasautumisesta äidin harteille, perheen toisen aikuisen ajoittaisesta taantumisesta taaperon tasolle, perheen ja työn yhdistämisen haasteellisuudesta, sairastelukierteistä ja vaikka mistä, mutta pääsyy siihen, miksi olen niin hemmetin onneton, piilee aivan muissa asioissa.

Tässä viimeisimmän sairastelukierteen lomassa olen kelannut sitä, miten arki perheessämme tavallisesti sujuu. Havahduin siihen, miten vähän teen asioita, jotka tuottavat iloa tai nautintoa. Milloin olen viimeksi tavannut ystäviäni? Milloin olen tehnyt tyttäreni kanssa jotain niin, että takaraivossa ei ole jyskyttänyt ajatus pesemättömistä pyykeistä, seuraavasta lämpimästä ateriasta tai palkkapäivänä maksettavista laskuista? Milloin olen innostunut jostakin kirjasta, levystä tai elokuvasta? Entä milloin olen viimeksi sanonut ”rakastan sinua” ja todella tarkoittanut sitä?

Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi aikaa, mahdollisuuksia ja halua. Jutun juoni piilee ennemminkin siinä, että olen jumittunut maailman murjoman marttyyrin rooliin, jonka pääasiallinen tehtävä on velloa pahassa olossa ja paskassa.

Olen koko menneen syksyn odottanut, että jotain tapahtuisi, joka pelastaisi minut tästä harmaudesta ja palauttaisi ilon takaisin elämääni. Tänään tulin lukeneeksi Joseph Campbellin ajatuksen elämän tarkoituksesta, joka liikutti jotakin sisälläni.

”People say that what we are all seeking is a meaning for life. I don’t think that’s what we’re really seeking. I think what we are really seeking is an experience of being alive.”

Ymmärrän, että jos haluan jotain tapahtuvan, minun täytyy ottaa siitä vastuu ja tehdä se itse. Sen sijaan, että tapaani tyypillisesti säntäisin muuttamaan kaiken elämässäni hiusten väristä puolisoon ja asuinpaikkaan, voisin tällä kertaa pysähtyä ja miettimään, millaiset asiat elämässäni – tässä ja nyt – saavat minut tuntemaan olevani elossa ja vahvistaa näitä seikkoja entisestään.

Rakkaat lukijat, mitkä asiat teidän elämässänne tekevät siitä elämisen arvoista?

Written by Sanna

19.1.2012 klo 19:28

Kategoria(t): Elo ja olo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: