Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Archive for the ‘Virkaten’ Category

Kudetta kerä poikineen

leave a comment »

Tein esimieheni kanssa herkkuretken Lankamaailmaan ja roudasin kotiin pari suuren suurta kassillista lankoja. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni jotain kivaa ontelokuteesta, mutta kanssabloggaajien kauhukertomukset kivistävistä ranteista ja jännetuppitulehduksista ovat tähän saakka hillinneet innostustani. Lankamaailmassa sokaistuin kudehyllyistä virtaavasta väriloistosta ja kuinka ollakaan, neljä kiloa trikookudetta on nyt ilonani ja ranteiden riesana täällä kotona.

Ensimmäisen illan istuin kerimässä trikoovyyhtejä keriksi ja nyt olen hissuksiin virkannut kudetta suureksi istuintyynyksi Esikon huoneeseen. Lopuista kudekeristä taiteilen lelukoreja.

Istuintyyny valmistuu aika verkkaisesti, sillä väellä ja voimalla työstettävää kudetta ei voi virkkailla tuntikausia ilman että ranteet huutavat hoosiannaa. Haaveissani olisi myös värkätä kuteesta suuren suuri Päivänkakkara-matto ruokapöydän alle yhdistämällä kuusi pienempää mattoa toisiinsa. Mitä muuta kuteesta voi tehdä, paitsi koreja ja mattoja? Hyviä ideoita otetaan vastaan!

Written by Sanna

17.7.2012 at 20:12

Kategoria(t): Koukulla, Sisustus, Virkaten

Pupu Söpö – suloinen amigurumi-pupu

with 2 comments

Amigurumipajan Reija oli oikeassa ennustaessaan, että jäisin nopsaan koukkuun amigurumeihin. En niinkään välitä piskuisista amigurumeista, mutta amigurumitekniikalla tehdyt kunnon kokoiset lelut miellyttävät minua kovasti.

pupu amigurumi lelu

Tämän vaaleanpuna-valkoraidallisen Pupu Söpön näpräsin yhdessä viikonlopussa Game of Thronesia katsellessani ja ohje on täysin omasta päästä repäisty. Kun amigurumitekniikan kerran oppii, ei näihin palloista koostuviin kavereihin tarvitse ohjeita, sen kun vaan päättää, minkä kokoista kaveria tässä tehdään.

pupu amigurumi lelu

Pupu Söpöstä tuli oitis yksi Esikon lempparileluista ja se sai kunnian tulla kanssamme juhannuksen viettoon Äiteen mökille. Möksällä Pupu Söpö kirmaili kukkamaalla ja polkaisi läheiselle tanssilavalle riiuulle. Ties vaikka tässä vielä pääsisi todistamaan pikkupupujen esiinmarssia.

pupu amigurumi lelu

Written by Sanna

26.6.2012 at 07:11

Kategoria(t): Virkaten

Ensimmäinen amigurumini

with 3 comments

Ensimmäisessä Kipinä-kerhon tapaamisessa opettelin amiguruminteon perustekniikan, mikä olikin huomattavasti helpompi nakki kuin alkuun kuvittelin. Virkkaaminen sinänsä ei ollut läheskään niin vaikeaa kuin pelkäsin, tosin tiukkaakin tiukempi käsialani huvitti paitsi minua myös kerhokavereitani. Kunhan se koukkuaminen tulee tutummaksi, niin eiköhän se otekin hellitä ja ranne rentoudu…

Tein ensimmäisenä harjoitustyönäni pikkuruisen pöllön. Amigurumipöllö oli varsin hauska toteutettava, tyyppi kun on mahdollista saada valmiiksi muutamassa tunnissa. Minun poikasellani ei ole vielä siipiä, mutta yhtä kaikki, se on vikkelä kaveri kintuistaan – milloin se lymyää krysanteemipuskassa, milloin taas soittelee pilapuheluita Hirvimäille.

Sain Reijalta opastusta lankojen valinnassa ja hamstrasinkin sitten useamman kerän amigurumilankoja taannoiselta lankakauppareissultani.  Poikkesin samalla Hobby Pointissa silmä- ja kuono-ostoksilla ja ostin myös virkkaajien suuresti hehkuttaman Clover Soft Touch -koukun, josko se hieman helpottaisi virkkaamisen outoudesta johtuvaa sormi- ja rannesärkyä.  Nyt vain pitäisi löytää sitä aikaa, jotta saisin elukka-armeijan alulle. Ensimmäiseksi ajattelin tehdä pari pupua ja tipua pääsiäisasetelmaa sulostuttamaan.

EDIT: Reijan blogista löytyy suloisia kuvia hänen pöllöistään ja vinkit, mistä ohje on peräisin. Kannattaa tsekata!

Written by Sanna

19.3.2012 at 09:56

Kategoria(t): Käsintehty, Virkaten

Uusi blogituttavuus amigurumien ystäville

with 2 comments

Kollegani on taitava amigurumien tekijä ja nyt hän jakaa herkkukuvia virkatuista minieläimistä uudessa blogissaan Amigurumipaja. Amigurumipajasta löytyy myös linkkejä amigurumien ohjeisiin sekä kirja- ja lankavinkkejä. Suosittelen kaikille, jotka ovat koukussa amigurumeihin!

Olen menossa kollegan oppiin maaliskuun alussa, jolloin hän opastaa ihkauudessa käsityökerhossamme amigurumien saloihin. Kenties tälläkin tontilla tullaan näkemään suloisuus jos toinenkin, mikäli koukku vain pysyy kädessäni.

Kuvasta kiitos Amigurumipajan Reijalle!

Written by Sanna

21.2.2012 at 06:11

Kategoria(t): Lelukorissa, Virkaten

%d bloggaajaa tykkää tästä: