Uurrettuja unelmia

Olen ollut silkoisten pintojen ja virtaviivaisten muotojen ystävä niin kauan kuin saatan muistaa. Silmääni on viehättänyt yksinkertaisuus, konstailemattomuus ja koruttomuus. Valkoinen, tumman harmaa ja tiikki on hallinnut kotini värikarttaa. Joku saattaisi kutsua makuani minimalistiseksi, minä puolestani funktionaaliseksi.

Pinterestin kuvakokoelmia katsellessani havahduin siihen, että olen merkinnyt muistiin kuvia, joissa värit ovat suoraan Ranskalaisista pastilleista, muodot kaarevia ja pinnat uurrettuja. Moinen mielenmuutos ei näy vain kuvissa, vaan herkät pastellisävyt ja uurteiset pinnat ovat kuin varkain siirtyneet kotiini astioiden, koriste-esineiden ja aterimien muodossa. Mit ja vit?! Syyttääkö tästä nyt sitä äitiyttä vai lähestyvää keski-ikää?

Onnenkantamoisia

Tässä taannoin kirjoitin keräilyharrastuksestani ja siitä, miten haastavaa tuotannosta poistunutta Iittalan Satumetsä-astiastoa on löytää kohtuullisilla hinnoilla. Olen nöyrimmät kiitokseni velkaa IT-tukihenkilöstölle työprofiiliini liittyvistä teknisistä ongelmista, sillä odotellessani fiksauksia minulla oli aikaa pyöriä nettihuutokaupoissa. Kuinka ollakaan, satuin parahiksi paikalle Huuto.nettiin, jonne joku oli lisännyt täysin uuden ja käyttämättättömän Satumetsä-tarjoilulautasen kolmenkymmenen euron osta heti -hintaan. Ja minähän ostin.

Tuo tarjoiluastiastoni kuningatar saapui kotiovelle eilen, enkä voi vieläkään uskoa satumaista onneani – normaalisti kun käytetystä, ykkösluokan Satumetsä-tarjoilulautasesta on saanut pulittaa seitsemän kahdeksankymmentä euroa. Nyt kokoelmastani uupuu enää iso Satumetsä-tarjoilukulho. Olisiko teillä, hyvät lukijani, vinkkejä, mistähän sellaisen voisi ostaa?

Mission Impossible? – Täydellinen teekannu

Olen jo vuoden päivät etsinyt huusholliimme keraamista teekannua, mutta tehtävä on osoittautunut haastavammaksi kuin alkuun kuvittelin. Olen käynyt lukuisia kertoja Marimekolla sormeilemassa Räsymatto-teekannua, ja mikäli kyseinen teekannu olisi vetoisuudeltaan suurempi, olisin ostanut sen oitis. En tiedä teistä muista, mutta ainakin meillä teetä siemaillaan suurista teemukeista. Räsymatto-teekannu tuntuikin meidän tarpeisiimme varsin epäkäytännölliseltä, sillä kyseinen kannu ei olisi pystynyt hauduttamaan teetä edes kahdelle. Nettihuutokaupoista olen kyttäillyt milloin vanhoja arabialaisia, milloin Iittalan Teema-sarjan teekannuja, mutta kaikkien kohdalla kaupat ovat kaatuneet joko kannujen pieneen vetoisuuteen, säröihin, hukuksissa oleviin sihteihin ja ties mihin.

Päädyin toistaiseksi tekemään teekannun kanssa kompromissin. Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Lotta Odeliuksen Sagaformille suunnitteleman Retro-teekannun.  Kannusta löytyy vetoisuutta 15 desin verran, mutta siinä ei ole keraamista sihtiä.  Sihdittömyydestään huolimatta teekannu ajaa toistaiseksi asiansa: se on katseet kestävä, konepestävä ja sillä saa hauduteltua kunnon satsin teetä. Retro-kannu sopisi oivasti myös KoKon uusiin väreihin, joihin olen iskenyt silmäni.

Rakkaat lukijat, vihjeet täydellisestä teekannusta otetaan vastaan!

Sointu sokerikko ja kermakko

Uijui näitä söpöläisiä! Sain tänään postitse paketin Kallungista, jossa oli keräämäni Sointu-sarjan sokerikko ja kermakko. En ole aikaisemmin nähnyt kermakkoa livenä, joten voitte kuvitella sitä hämmästystä, kun paketista kuoriutui hiukka reilu desin vetoinen, hempeän roosan sävyinen astia. Sitten tajusin, että reilu kuusikymmentä vuotta sitten kahvikupit eivät olleet samaa kokoluokkaa kuin nyt ja että kermaa käytettiin säästeliäästi; tilkkanen katkaisemaan kahvilta kitkerän terän. Tulen kaiketi käyttämään astioita parempina pyhinä, jolloin tavanomaisen Presidentin sijaan kupeista löytyy kahvien aatelia, Jamaica Blue Mountainia.

Sointuvaa

Olen saanut äidiltäni verenperintönä intohimon vanhoihin, lähinnä 1950-lukulaisiin astioihin, huonekaluihin ja printteihin. Mustanpuhuvasta garderobistani ei voisi ikinä uskoa, että sen omistaja on hulluna hempeisiin karamelliväreihin – niin kauan kuin ne ovat astioissa, pöytälampuissa tai helmissä (tästä myöhemmin).

Äitiäni on kiittäminen viimeisimmästä astiavillityksestä. Olen vaaninut Kaj Franckin Arabialle suunnittelemaa Sointu-astiastoa nettihuutokaupoissa ja kirpputoreilla. Sointua valmistettiin vuosina 1954-1959 sinisenä, roosana, vihreänä, harmaana ja beigenä. Roosaa ja sinistä pyörii nettihuutokaupoissa vielä paljonkin, mutta harmaat, beiget ja vihreät osat ovat jo harvinaisempia. Jonnan blogia lukiessani mielessäni kävi, että pastellisen astiahimon voisi tyydyttää helpomminkin, esimerkiksi Arabian KoKo-malliston avulla, mutta jotenkin Soinnun pehmeästi kaartuva muoto ja uurrettu pinta tuntuvat uudelta ja raikkaalta geometristen perusmuotojen ja sileiden pintojen rinnalla.

Miten ihanaa olisikaan järjestää kahvikekkerit lähimmille ystävilleni keväisellä terassiparvekkeellamme. Esikon kaksivuotispäiviin on vielä vajaa puoli vuotta aikaa, joten eiköhän siinä yhden astiaston ehdi keräillä.