Paluu Äiteen mökille

Kolme vuotta se otti, mutta nyt on juhannusta vietetty likipitäin kuin silloin ennen. Viime juhannuksenahan uhittelin, että teemme komean paluun Äiteen mökille ja totta vie, juhlistimme keskikesää aurinkoisessa säässä savukalasta, uusista perunoista ja mansikkakakusta nautiskellen. Loikoilimme tuntikausia mökkirannalla ja naperomme fiilisteli lämpöisessä rantavedessä käsipohjaa opetellen ja hiekkakakkuja rakennellen.

No juu, ettei ihan hehkutukseksi menisi, niin Esikolla otti reilu pari päivää tottua maaseudun eläviin. Kaikki hiemankin lentävät, leijailevat, inisevät ja pörisevät luonnonihmeet saivat taaperomme kirkumaan, huutamaan apua ja roikkumaan lahkeessa. Pari päivää siis saimme kanniskella kolmetoistakiloista entomofoobikkoa, ennen kuin tuo suostui ottamaan edes muutaman askeleen itsekseen pihamaalla ja rantahietikolla.

Olin hieman ihmeissäni, että kaveri otti niinkin raskaasti kaikki eläväiset, vaikka olemmehan me kaupungissakin saaneet tutustua niin mehiläisiin, kärpäsiin, hyttysiin kuin muurahaisiinkin. Olin jo jossakin vaiheessa valmis luovuttamaan ja palaamaan kaupunkiin etuajassa, mutta onneksi lauantaiaamusta alkoi kirkuminen ja puntissa roikkuminen vähentyä.

Muutaman viikon kuluttua saankin olla pidemmän aikaa yksin kotona (woop, woop, räikkä, räikkä!), kun Esikko suuntaa siipan kanssa kesäloman viettoon babkalaan. Minulla ei ole tänä vuonna kesälomaa, mutta pari viikkoa yksin kotona käy mainiosti lomasta sekin. Huu, näen jo itseni parvekkeellamme kutimien kimpussa, viinilasi viekussa ja läppäri toimintavalmiina kaffepöydällä. Alkaa varmaan tämäkin blogi jälleen piristyä.

Kiva olla täällä taas kanssanne!