Sointuvaa

Olen saanut äidiltäni verenperintönä intohimon vanhoihin, lähinnä 1950-lukulaisiin astioihin, huonekaluihin ja printteihin. Mustanpuhuvasta garderobistani ei voisi ikinä uskoa, että sen omistaja on hulluna hempeisiin karamelliväreihin – niin kauan kuin ne ovat astioissa, pöytälampuissa tai helmissä (tästä myöhemmin).

Äitiäni on kiittäminen viimeisimmästä astiavillityksestä. Olen vaaninut Kaj Franckin Arabialle suunnittelemaa Sointu-astiastoa nettihuutokaupoissa ja kirpputoreilla. Sointua valmistettiin vuosina 1954-1959 sinisenä, roosana, vihreänä, harmaana ja beigenä. Roosaa ja sinistä pyörii nettihuutokaupoissa vielä paljonkin, mutta harmaat, beiget ja vihreät osat ovat jo harvinaisempia. Jonnan blogia lukiessani mielessäni kävi, että pastellisen astiahimon voisi tyydyttää helpomminkin, esimerkiksi Arabian KoKo-malliston avulla, mutta jotenkin Soinnun pehmeästi kaartuva muoto ja uurrettu pinta tuntuvat uudelta ja raikkaalta geometristen perusmuotojen ja sileiden pintojen rinnalla.

Miten ihanaa olisikaan järjestää kahvikekkerit lähimmille ystävilleni keväisellä terassiparvekkeellamme. Esikon kaksivuotispäiviin on vielä vajaa puoli vuotta aikaa, joten eiköhän siinä yhden astiaston ehdi keräillä.