Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Mission Impossible? – Täydellinen teekannu

leave a comment »

Olen jo vuoden päivät etsinyt huusholliimme keraamista teekannua, mutta tehtävä on osoittautunut haastavammaksi kuin alkuun kuvittelin. Olen käynyt lukuisia kertoja Marimekolla sormeilemassa Räsymatto-teekannua, ja mikäli kyseinen teekannu olisi vetoisuudeltaan suurempi, olisin ostanut sen oitis. En tiedä teistä muista, mutta ainakin meillä teetä siemaillaan suurista teemukeista. Räsymatto-teekannu tuntuikin meidän tarpeisiimme varsin epäkäytännölliseltä, sillä kyseinen kannu ei olisi pystynyt hauduttamaan teetä edes kahdelle. Nettihuutokaupoista olen kyttäillyt milloin vanhoja arabialaisia, milloin Iittalan Teema-sarjan teekannuja, mutta kaikkien kohdalla kaupat ovat kaatuneet joko kannujen pieneen vetoisuuteen, säröihin, hukuksissa oleviin sihteihin ja ties mihin.

Päädyin toistaiseksi tekemään teekannun kanssa kompromissin. Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Lotta Odeliuksen Sagaformille suunnitteleman Retro-teekannun.  Kannusta löytyy vetoisuutta 15 desin verran, mutta siinä ei ole keraamista sihtiä.  Sihdittömyydestään huolimatta teekannu ajaa toistaiseksi asiansa: se on katseet kestävä, konepestävä ja sillä saa hauduteltua kunnon satsin teetä. Retro-kannu sopisi oivasti myös KoKon uusiin väreihin, joihin olen iskenyt silmäni.

Rakkaat lukijat, vihjeet täydellisestä teekannusta otetaan vastaan!

Written by Sanna

7.2.2012 klo 07:20

Kategoria(t): Astiakaapissa, Keittiössä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: