Pientä luksusta: By Malene Birger
Joskus laadusta ja hyvästä palvelusta pitää maksaa ketjuliikkeitä enemmän, mutta ostoskokemus on takuulla koko rahan väärti. Olen jo useita kuukausia vilkuillut Stockmannilla By Malene Birgerin paria tuotetta, mutta kolminumeroinen hintalappu ei oikein innosta tilanteessa, jossa on tehnyt virallisen köyhyyslupauksen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Tuotteet eivät kuitenkaan jättäneet minua rauhaan ja niinpä palkkapäivänä päätin tehdä ostosreissun By Malene Birgerin verkkopuotiin. Muutaman klikkauksen jälkeen tuotteet olivat maksettu ja jo vajaan tunnin kuluttua sain ilmoituksen, että DHL on ottanut paketin hoteisiinsa. Hämmästykseni oli melkoinen, kun seuraavana aamuna oven takana seisoi DHL:n lähetti paketti kainalossaan. Hyvä palvelu ei loppunut tähän. Vaatteeni oli pakattu kauniisti silkkipaperiin ja paksuun, rusetilla somistettuun paperikassiin.
Kassiin oli vaatteiden lisäksi sujautettu tuorein katalogi ja tarvittavat, lähes valmiiksi täytetyt dokumentit mahdollista palautusta varten. Yleensähän ulkomaisista puljuista tilatessa palautuksesta koituvat maksut jäävät ostajan harteille, mutta Malene Birgerillä haltsataan tämäkin. Mahdollisessa palautustilanteessa vain rimpautus paikalliseen DHL:n toimistoon ja lähetti hakee paketin sinulle parhaimmasta osoitteesta – veloituksetta.
Kun rahavarantoni jälleen sallivat, aion tehdä uuden ostosreissun Malene Birgerille, niin laadukkaita vaatteita By Malene Birgerin tuotteet ovat. Ja mitäs tuolta kassista kuoriutui? Ihanan muhkea neulostunika ja klassisen tyylikäs raitapaita.
Hei wau, sullakin on navy-vaihe, ihan selvästi! Olenko onnistunut tartuttamaan vai onko tätä jatkunut jo pitkäänkin? 🙂 Tosi kivoja ovat molemmat, lisäksi tossa paidassa on hauskana yksityiskohtana taskut. Haluan nähdä nämä sun päällä ehdottomasti.
Heli
24.4.2012 at 18:14
Kuule, mullahan on ollut navy-vaihe jo vuodesta 1995. Onko todellakin niin, että en ole koskaan pitänyt mun raitapaitakokoelman helmiä sun seurassa!? Tällä hetkellä ihan ykkösiä ovat tuon Malenen lisäksi Nanson musta- ja punavalkoiset raitikset, joissa on kivat hiharypytykset ja OLKATOPPAUKSET.
Sannis
24.4.2012 at 21:09