Aamun marjaisa voimapirtelö
Tunnustan, että meillä syödään aivan liian vähän marjoja, vaikka ne ovat luonnollisin ja terveellisin tapa hankkia tarvittavat vitamiinit, hivenaineet, kuidut ja flavonoidit maistuvan makeassa muodossa. Marjoja suositellaan nautittavaksi ainakin desin verran joka päivä, joten olen yrittänyt ujuttaa marjoja smoothien, jugurtin ja puuron joukkoon. Napostelumarjat maistuvat parhaimmalta juuri poimittuina, joten nyt alkukeväästä pakastemarjoja hyödynnetään erilaisissa herkkuresepteissä.
Aamu käynnistyy loistavasti tällä täyteläisen pehmeällä voimapirtelöllä, josta löytyy sopivassa suhteessa proteiinia, hyviä rasvoja, hyviä hiilihydraatteja ja antioksidantteja. Ohjeesta riittää herkkua kahteen suureen lasilliseen tai neljään pienempään. Kokeile ja ihastu!
Näitä tarvitset:
1 kypsä avokado
1/2 ps luomumarjoja (minä käytän Pakkasmarjan Luomumarjasekoitusta, jossa on puna- ja mustaherukoita, mansikoita ja mustikoita)
iso kourallinen kurpitsansiemeniä
1 prk maitorahkaa
maitoa massan notkistamiseksi
tilkka hunajaa tai muuta mieleistäsi makeutusainetta
Tee näin:
Halkaise avokado, poista kivi ja koverra sisus ulos lusikalla. Laita avokado, marjat, kurpitsansiemenet ja rahka tehosekoittimeen, lisää myös tilkka maitoa ja makeutusainetta ja anna koneen tehdä työ puolestasi. Jaa unelmanpehmeä voimapirtelö laseihin ja nauti heti.
Kiitos kivasta pirtelöreseptistä! Meillä kaivattiinkin jo vaihtelua iänikuiselle jugurtti-tyrni-mustaherukkahässäkälle ;D
Lentävä
5.4.2012 at 19:21
Eipä kestä! Usko tai älä, mä en ole milloinkaan maistanut tyrniä. Oliskohan jo aika?
Sannis
5.4.2012 at 20:14