Pähkinäpiiras
Bongasin Kotivinkin 5/2012 Taikinaterapiaa-palstalta pähkinäpiiraan ohjeen, jota oli pakko kokeilla. Tietenkään kaappien kätköistä ei löytynyt inspiraation iskiessä kaikkia aineksia, mitä alkuperäisessä reseptissä oli: Minulla ei ollut tarpeeksi voita eikä kananmunia taikinaa varten. Lisäksi kaurahiutaleet ja pähkinärouhe olivat päässeet loppumaan. Pähkinäpiirasta meillä silti nautittiin iltateen kanssa, joten tässäpä variaatio Sanniksen tapaan:
Ainekset
1 pkt murotaikinaa
voita tai margariinia piirakkavuoan voiteluun
1 ps pähkinä-mantelisekoitusta
1/2 ps kurpitsansiemeniä
1 1/2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2 rkl sitruunamehua
Tee näin
1. Voitele piirakkavuoka ja painele sulanut murotaikina sen pohjalle ja reunoille.
2. Sekoita pähkinät, siemenet, fariinisokeri, kananmunat ja sitruunamehu massaksi.
3. Lusikoi täyte pohjan päälle ja paista piirasta 175 asteisen uunin alatasolla n. 40 minuuttia. Peitä piiraan pinta leivinpaperilla paistamisen puolivälissä, jotta täyte ei kärvähtäisi pinnalta.
4. Nauti. Piiras on erityisen taivaallista vanilijajäätelön kanssa!
Jopa sellainen noviisi kuin minä, jolta ei löydy edes piirakkavuokaa ja joka paistaa piiraansa lasivuoan kannella, voi onnistua. Suosittelen!
Mmm, näyttää i-ha-nal-ta…
Heli
22.3.2012 at 22:59
Ja maistuikin sellaiselta! Jos pitää pähkinöistä, niin tätä piirasta suorastaan rakastaa.
Sannis
25.3.2012 at 13:02