Retroaarteita
Olen tehnyt aikamatkan menneeseen lukemalla alennusmyynnistä kotiin kannettua Anna-Kaisa Huuskon teosta Retroaarteet. Kotimaista muotoilua ja kulttuurihistoriaa tuntevalle kokoomateos ei sinänsä tarjoa uutta ja ihmeellistä, mutta kirjan kaunis kuvitus kutsuu hengähtämään hetkeksi kirjan parissa.
Kirjassa esitellään niin suomalaista kattauskulttuuria, painokangasteollisuutta kuin kalustetuotantoakin. Itse nautin erityisen paljon suomalaisesta valaisinsuunnittelusta sekä villan ja pellavan käytöstä kertovista luvuista, joista ei usein pääse lukemaan. Näistä luvuista sain erityisen paljon uusia ideoita ja inspiraatiota oman kodin sisustukseen. Myös kodin pintamateriaaleista kertova luku antoi mainioita vinkkejä siitä, miten jo pienillä yksityiskohdilla, kuten esimerkiksi tapeteilla tai vetimillä, voi näppärästi tuoda menneen ajan henkeä nykykotiin.
Kirja sopii oivallisesti niin selailukirjaksi kuin myös tietolähteeksi sodanjälkeisestä suomalaisesta muotoilusta kiinnostuneelle sisustajalle. Katso lukunäyte WSOY:n sivuilta!
Oi! Mistä löytyi alesta?
Heta
20.2.2012 at 23:20
Juju-kerhosta. Ostin sieltä myös pari muuta vastaavan tematiikan kirjaa ja Debbie Blissin yhden ohjekirjan. Kerhomyymälä löytyy Bulevardilta.
Sannis
20.2.2012 at 23:35
Ok, kiitti tiedosta!
Heta
21.2.2012 at 08:37