Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Archive for 26 syyskuun, 2011

Kuukauden ässä eli maistuvat sämpylät

leave a comment »

Syyskuun Kuukauden ässä -merkki menee sämpyläreseptille. Olen monesti leivoskellut sämpylöitä, mutta niissä on lähes aina ollut jokin vika. Jos ne eivät ole olleet kovia kuin kivet, ne ovat vähintäänkin jääneet likilaskuisiksi, maistuneet hiivalle tai palaneet karrelle. Tänään päätin tarttua sämpylää sitkosta ja onnistua siinä, mikä aikaisemmin on jäänyt vain haaveeksi.

Pistin googlettaen maailman parhaat sämpylät ja yhdistelin neljän hyvältä vaikuttavan reseptin elementtejä. Näitä käytin:

2,5 dl vettä
2,5 dl luomumaitoa
2 rkl tummaa siirappia
2 tl suolaa
1 ps kuivahiivaa
2 dl luomukaurahiutaleita
8 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
3 keskikokoista porkkanaa raastettuna
50 g sulatettua voita

Ja näin tein: Lämmitä nesteet kädenlämpöiseksi ja lisää siirappi ja suola. Sekoita kuivahiiva kaurahiutaleisiin ja sekoita nesteeseen. Peitä kulho ja anna taikinan kuplia n. 20 minuutin ajan lämpimässä paikassa. Lisää taikinaan raastetut porkkanat, sämpyläjauhot ja sulatettu voi kevyesti sekoittaen. Peitä kulho ja anna taikinan kohota vielä 20 minuuttia. Leivo taikina sämpylöiksi ja paista 225 asteisessa uunissa n. 15 min uunin keskiosassa.

Jätin taikinan tarkoituksella löysähköksi, sillä jostakin ohjeesta luin löysän taikinan takaavan sämpylöiden kuohkeuden. Ja totta maar, sämppärit veivät kielen mennessään. Pinnasta tuli mukavan rapsakka, mutta sisus jäi ilmavan huokoisaksi. Mikä voikaan olla parempaa kuin uunituore, vielä hieman lämmin sämpylä, jossa on sipaisu voita ja lempijuustoa päällä?! Siippa, tuo armoitettu leipäkriitikko, mätti kerralla kolme, eikä Esikkokaan jäänyt paljoa jälkeen, vaikka raukkaparka kipeänä taas onkin. Huomenna uusiksi!

p.s. Kuvasta sen verran, että tuossa ne oli. Uusi satsi tekeytymään siis heti jauhovarantojen täytyttyä.

Written by Sanna

26.9.2011 at 16:42

Kategoria(t): Keittiössä

%d bloggaajaa tykkää tästä: