Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Sipulipiilo

with 2 comments

Esikko aloitti viime viikolla päivähoidon ja sai heti tuliaisina tujun nuhakuumeen, joka vaivaa hengitystieinfektiolla ryyditettynä myös allekirjoittanutta. Olen mankunut asiasta jo muissa yhteyksissä, joten ei tässä siitä sen enempää. Sen sijaan haluan ylistää sipulin tehoa tukkoisen nenän avaajana.

Esikon sairaus alkoi rajuna tukkoisuutena ja kuumeiluna männä perjantaina. Perjantain ja lauantain vastainen yö vietettiin torkahdellen ja huonoa oloa itkeskellen. Jossakin vaiheessa suolaliuossuihkeiden ruikkiminen kaverin nenään alkoi tuntua jo pahimman sortin kidutukselta, josta ei kuitenkaan ollut sanottavammin apua. Päätin kääntyä uskollisen ystävän, Googlen, puoleen. Google tiesi kertoa, että tehoäidit viittaavat kintaalla apteekkien tarjonnalle ja turvautuvat sipuliin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Saanko esitellä: Sipulipiilo – tehokas liman irrottaja ja hengitysteiden avaaja!

Pilkoin kolme pienehköä sipulia palasiksi ja sujautin ne parinkymmenen denierin polvisukkaan. Tehostin sipulimehujen virtausta antamalla sukkapallerolle pari mojovaa iskua lihanuijalla – loistava keino myös purkaa unettoman yön aiheuttamaa angstia. Kiepautin sukkaan solmun ja kiinnitin sipulipiiloksi nimeämäni apuvälineen Esikon sängyn pinnaan ja avot. Se, että koko kämppä haisee raskaan työn raatajalta on pientä siihen verrattuna, että pikkuinen nukkui levollisesti seuraavat yöt. Kikka toimii myös aikuisella.

Löytyyköhän tämä jo Niksi-Pirkasta!?

Written by Sanna

17.8.2011 klo 13:53

Kategoria(t): Äitiys, Käsintehty, Niksit

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Tuo niksi on kertakaikkisen paras! Me oltiin viime talvena Ventoline-kuurilla tukkoisuuden ja yskän vuoksi, mutta Ventolineakin tehokkaammin henki kirkastui todellakin sipulipussilla. Mie käytin ihan tota ä-pakkauksen harsoa ja puristelin sipulihakkeluksesta myös mehut kunnolla pintaan. Nam nam. 🙂

    Lentävä

    17.8.2011 at 21:40

    • Harsoista puhuttiin myös Babyidean sivuilla, ilmeisesti harso on uusi nylonsukkis. Nimim. Niksi-Pirkan parissa kasvanut

      Sannis

      18.8.2011 at 16:19


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: