Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Archive for kesäkuu 2011

Juhannushan se tämäkin

with one comment

Entisessä elämässä (lue: aika ennen Esikkoa) yötöntä yötä tervehdittiin Äiteen kesämökillä saunoen, herkkuja maistellen, radio Novaa kuunnellen ja maaseudun rauhasta nauttien. Toisin on ollut kahtena viimeisenä juhannuksena. Viime vuonna värjöttelimme silloisen asuinpaikkamme  asukasyhdistyksen järjestämässä juhannusjuhlassa, minä Esikkoa Mandukassa heijaillen, siippa hiiltynyttä makkaraa järsien. Yö meni huutavaa tyttöä kanniskellessa ja sadatellessa kipuilua, väsymystä ja maailmantuskaa noin yleensä. Tämä juhannus ei ole ollut paljonkaan helpompi, sillä Esikolle roihahti päälle rokotereaktio kolmoisrokotteesta. Niin kuin tämä ei olisi ollut riittävästi,  ulos puskevat yläkulmahampaat päättivät terästää torstaiyönä alkanutta konsertointia. Huudon saattelemana ja kiivaillessa on tämäkin juhannus otettu vastaan.

Sovitaan siis niin, että ensi vuonna teemme komean paluun Äiteen mökille. Tuolloin nautimme savustuspöntön antimista, uusista perunoista ja itse tehdystä mansikkakakusta. Edes sateen tihutus tai inisevä hyttyspilvi eivät estä kesän juhlasta nauttimista. Tällä välin pistän tikuten ja kuuntelen netistä Radio Novan Juhannuslistaa. Mistä vetoa, että sieltä tulee tänäänkin Richard Marxin Hazard, Madonnan La Isla Bonita ja Bryan Adamsin Everything I Do?

Written by Sanna

25.6.2011 at 20:59

Kategoria(t): Elo ja olo

%d bloggaajaa tykkää tästä: