Meidän maailma

Esikon äiti, neuleaddikti ja wannabe tee itse -tyyppi tuunaa, sisustaa ja kotoilee.

Kierrätystehtailua

with 3 comments

Kenkämeren Heli ennättikin jo kertoa, että vierailimme yhdessä Kierrätystehtaalla, joka järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Osallistuin aivan ensimmäiseen Kierrätystehdas-tapahtumaan vuonna 2008 ja täytyy hieman harmitella, että tapahtuma on mielestäni hukannut idean, joka sillä alunperin oli. Nimittäin tämän vuotisen Kierrätystehdasvierailun jälkeen laskeskelin, että olin taas käyttänyt yli 70 euroa Esikon vaatteisiin ja pehmoihin (no, ostin minä itselleni laukun, mutta se olikin kaikista ostoksista halvin se), vaikka tarkoitukseni olikin mennä saamaan ideoita, kuinka tuunata ja uudistaa sitä mitä minulla jo on.

Alun alkaen Kierrätystehtaalle mentiin erityisesti Vaihtotorin vuoksi, jonne kävijät saivat tuoda itselleen tarpeettomia tavaroita ja viedä maksutta mukanaan mitä halusivat. Lisäksi Kierrätystehtaan valttikortteja olivat erilaiset työpajat, joista sai käytännön vinkkejä, ideoita ja ohjeistusta omin käsin tuunaamiseen ja puuhaamiseen. Kyseiset palvelut kyllä löytyivät tämänkin vuoden tapahtumasta, mutta päähuomio Kierrätystehtaalla oli ehdottomasti Kauppatorilla ja siellä myyntiä tekevillä kierrätysalan yrityksillä.

Milloinkohan sitä oppisi, että ekologisuus, eettisyys ja kestävä kehitys ei ole ekomateriaaleista tehtyjen uusien tuotteiden hankkimista vaan omien kulutustottumusten uudelleen pohtimista, halujen ja tarpeiden erottelua ja vanhan, jo olemassa olevan tavaran uudistamista? Toivoisin todella, että Kierrätystehdas-tapahtuma ottaisi nämä kysymykset huomioon ensi vuoden keikkaa rakentaessaan. Täällä pk-seudulla on jo lukuisia käsityö- ja kädentaitotapahtumia, joita myös kierrätysalan yritykset jo aktiivisesti hyödyntävät markkinointi- ja myyntikanavina, joten olisiko huono idea alan yrityksiltä rantautua Kierrätystehdas-tapahtumaan myyntityön sijaan jakamaan sitä tietotaitoa, mitä heillä on vanhan uudistamisesta. Itse ainakin kaipaisin tapahtumaa, jossa ostaminen ei ole itseisarvo.

Written by Sanna

9.5.2011 klo 11:00

Kategoria(t): Kierrätys

3 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Sinäpä sen sanoit. Koko ekogenreä tuntuu vaivaavan sama ongelma tällä hetkellä. Uusia yrityksiä putkahtelee ilmoille tämän tästä, joten lopulta koossa on valtava tavarakasa. Ekologista? Ei ehkä ihan tunnu siltä.

    Heli

    9.5.2011 at 19:32

    • Juurikin näin. Mä ainakin painin valtavan kamakasan kanssa, josta varmasti saisi aikaan yhtä jos toistakin kivaa ja käyttökelpoista, mutta kaipaan ennen kaikkea ideoita, käytännön apua ja ohjeita sekä tsemppausta.

      Sannis

      10.5.2011 at 11:41

  2. […] otukset pitäisivät sekä äidin ja tyttären tyytyväisinä, mutta kattia kanssa. Taannoisella Kierrätystehdaskatsauksella matkaani liittyi toimintansa lopettaneen Otusotuksen Tiippa. Tuolloin Tiipan suunnitellut Hanna […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: