Sukkasiksi meni

Se Noro Kureyon nimittäin. Ensimmäistä sukkaa tikutessani totesin, että Noron väritys alkoi muistuttaa koiran oksennusta, joten ei kun purkutöihin. Samalla raakkasin kovalla kädellä kaikki ne oranssit ja rusehtavan kukertavat sävyt sieltä kerältä pois. Koska lankakerät keventyivät useamman kymmenen gramman verran, ei lankaa riittänyt ihan villasukiksi asti, mutta sukkasiksi kumminkin.

Minivartiset sukkaset saavat toimia jalan lämmittiminä betonilattiaisella terassiparvekkeellamme, jossa varmaan tulee vietettyä aamu, päivä ja ilta jos toinenkin tässä kesän mittaan. Vaikka alkuun hieman harmittikin ettei Noro Kureyon ollutkaan ihan sitä mitä ajattelin, niin kyllä nuo sukkaset lämmittävät jalkapohjien lisäksi myös mieltä. Eriparisuudesta huolimatta ihan kivat niistä sittenkin tuli.